Ärmätti

Ärmätti (Dyskolos)

Menandros

Ärmätti jatkaa historian hämäristä kaivettujen komedianäytelmien sarjaa Maneerissa. Se kertoo ihmisiä vihaavasta maanviljelijästä ja hänen perheestään, joka yrittää elää omaa elämäänsä kiukkuisen perheenpään varjossa. Asiat mutkistuvat entisestään muuan varakkaan nuoren miehen rakastuessa maanviljelijän tyttäreen. Kun mukaan sekoitetaan vielä nuoren miehen perhe, paikallinen kokki ja muutama palvelija, on soppa valmis.
 
Menandroksen Ärmätti sai ensiesityksensä Dionysoksen kunniaksi vuosittain järjestettävällä Lenaia-festivaalilla vuonna 316 eaa, ja voitti tuolloin pääpalkinnon komedioiden sarjassa. Näytelmä edustaa tyyliltään kreikkalaista uutta komediaa, jonka ainoa kokonaisena meidän päiviimme säilynyt edustaja se on. Vanha komedia käsitteli usein päivänsä poliittisia kysymyksiä, mutta uuden komedian aiheet olivat yksityisempiä – väärinkäsitykset, peitehenkilöllisyydet ja rakkaussuhteet nousivat tarinoiden päämateriaaliksi, ihminen tuli jumalan sijaan.
 
Vaikka Ärmätin alkuperäinen teksti on vanha, sen teemat ja rytmi tuntuvat tutuilta. Kreikkalainen uusi komedia onkin länsimaisen teatteriperinteemme alkupäässä, ja sen voimakkaasti karikatyyrimäisiin hahmoihin nojaava iloitteleva tyyli on löydettävissä niin commedia dell’artessa, Shakespearen komedioissa kuin vaikkapa Monty Pythonin irvailuissa.
 
Lue Turun Sanomien arvostelu tästä: ”Kursailematon komedia”!

Ensi-ilta 27.4.2018 klo 19

Muut esitykset:

  • 29.4. klo 17
  • 2.5. klo 19 (loppuunmyyty)
  • 5.5. klo 19 (loppuunmyyty)
  • 9.5. klo 19
  • 13.5. klo 17 (loppuunmyyty)
  • 15.5. klo 19 (loppuunmyyty)
  • 17.5. klo 19 (loppuunmyyty)
  • 18.5. klo 19

Näytelmän kesto on arviolta 1 tunti 20 minuuttia.
Näytelmässä ei ole väliaikaa.

Lippuvaraus

Liput 10 / 8 €

IdeaTicket palvelusta: ideaticket.fi/maneeri
Sähköpostivaraus: varaus (at) maneeri.fi
Puhelinvaraus (arkisin klo 16–18): 050 595 5398 (muina aikoina voit lähettää tekstiviestin)

Ryhmävarauksia (min. 10 hlöä) otamme vastaan vain sähköpostitse tai puhelimitse.
Liput lunastetaan paikan päällä, ryhmävaraukset laskutetaan.


Työryhmä

Käsikirjoitus: Menandros
Ohjaus ja suomennos:
Petra Lähde
Lavastuksen suunnittelu: Petra Lähde ja Ikaros Ainasoja
Lavastuksen toteutus: Työryhmä
Puvustus: Petra Lähde
Valosuunnittelu: Teropetteri Salminen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Ikaros Ainasoja
Tekniikka-ajo: Teropetteri Salminen ja Jani Tikkanen
Graafinen suunnittelu: Ikaros Ainasoja
Valokuvaus: Ikaros Ainasoja ja Petra Lähde

Rooleissa

Sostratos, rakastunut – Ikaros Ainasoja
Khaireas, Sostratoksen ystävä – Panu Saarnivaara
Pyrrhiasorja – Kristiina Lahdenvesi
Knemon, ärmätti – Juha Nordman
Tyttörakastettu, ärmätin tytär – Elina Lehtonen
Daos, orja – Panu Saarnivaara
Gorgias, tytön velipuoli – Elina Lehtonen
Sikon, kokki – Taina Malmikare
Getas, orja – Anna Rantala
Äiti, Sostratoksen äiti – Kristiina Lahdenvesi
Kallippides, Sostratoksen isä – Panu Saarnivaara
Simikhe, tytön hoitaja – Kristiina Lahdenvesi


Kuvia näytelmästä

Video