Sekaannuksia

Sekaannuksia

Plautus – Shakespeare – Lähde

Kierrätetty juoni kehkeytyy uudeksi näytelmäksi Maneerissa! Roomalainen näytelmäkirjailija Titus Maccius Plautus kirjoitti aikoinaan näytelmän nimeltään ”Menaechmi” (Kaksi Menaechmusta), joka kertoo syntymänsä jälkeen eroon joutuneista kaksosista. Keskenään samannimiset kaksoset päätyvät sattumusten kautta samaan kaupunkiin, jossa heidän nimensä ja yhtenevä ulkonäkönsä aiheuttavat arvatenkin erilaisia sekaannuksia. 1500-luvun lopulla suurkuuluisuus William Shakespeare teki tämän näytelmän pohjalta oman versionsa, joka tunnetaan nykyään nimellä ”Erehdysten komedia” (Comedy of Errors).

Nyt Teatteri Maneerin Kokeellisessa keväässä nähdään tarinan uusi versio! Petra Lähteen ohjaama ”Sekaannuksia” on näiden kahden käsikirjoituksen eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien inspiroimana syntynyt teos, joka johdattaa katsojan ennennäkemättömään menneeseen. Näytelmä muodostaa näiden kahden vanhan juonen pohjalta uuden teoksen, lainaten ja lisäten, omaa ääntään käyttäen.

Kuusihenkinen näyttelijäkaarti tulkitsee ilakoiden meheviä hahmoja, jotka ovat kulkeneet käsikirjoituksissa ja estradeilla vuosisatoja päätyäkseen tänä keväänä Maneerin näyttämölle. Tarina kerrotaan niin kuin se on ollut, tai niin kuin se on nyt – luvassa on sekoitus kiusallisia tilanteita, hulluutta, huumoria (vanhaa & uutta) ja ennen kaikkea lukuisia Sekaannuksia!


Lue lisää

» Turun Sanomien arvio näytelmästä: ”Sekaannuksia on komediallinen tuulahdus antiikin ajalta”

» Todella vaiheessa -blogin kirjoitus: ”Sekaannuksia hämmentää kahta näytelmää, mutta ei sekoita katsojaa”

» Arjen pilkahduksia -blogin kirjoitus: ”Antiikin tunnelmaa Teatteri Maneerin Sekaannuksia-näytelmässä”


Ensi-ilta 11.5.2019 kello 19

Muut esitykset

  • ke 15.5. kello 19
  • la 18.5. kello 19
  • ti 21.5. kello 19
  • ke 22.5. kello 19
  • pe 24.5. kello 19
  • su 26.5. kello 17
  • ke 29.5. kello 19

Kesto: 1h 15min (ei väliaikaa)

Sekaannuksia, juliste

Lippuvaraus

Liput 10 / 8 €

IdeaTicket palvelusta: ideaticket.fi/maneeri
Sähköpostivaraus: varaus (at) maneeri.fi
Puhelinvaraus (arkisin klo 16–18): 050 595 5398 (muina aikoina voit lähettää tekstiviestin)

Ryhmävarauksia (min. 10 hlöä) otamme vastaan vain sähköpostitse tai puhelimitse. Liput lunastetaan paikan päällä, ryhmävaraukset laskutetaan.


Työryhmä

Käsikirjoitus: Titus Maccius Plautus, William Shakespeare ja Petra Lähde
Ohjaus: Petra Lähde
Lavastus: Työryhmä
Puvustus: Petra Lähde ja työryhmä
Musiikin sävellys ja toteutus: Ikaros Ainasoja
Tekniikkasuunnittelu: Ikaros Ainasoja ja Teropetteri Salminen
Valokuvaus ja graafinen suunnittelu: Ikaros Ainasoja
Tekniikka-ajot: Karri Kilpinen ja Jani Tikkanen

Rooleissa

Antifolus Epidamnolainen – Ikaros Ainasoja
Antifolus Syrakusalainen – Teropetteri Salminen
Rätti (Antifolus E:n palvelija) – Jenna Lindfors
Moppi (Antifolus S:n palvelija) – Emilia Räsänen
Adriana (Antifolus E:n puoliso) – Ana Rantala
Erotium (kurtisaani) – Taina Malmikare
Sylinder (Erotiumin palvelija) – Ana Rantala
Lääkäri Pinne – Taina Malmikare
Vanha mies – Ana Rantala


Kuvia näytelmästä